Omaishoitajalle

Lain mukaan jokaisella omaishoitosopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata kaksi tai kolme vuorokautta kuukausittain. Tarjoamme tälle aikaa muistisairaalle mahdollisuutta vuorohoitopaikkaan Kotoisinkodissa, joka sijaitsee Kempeleen Linnakankaalla, noin 5km Kaakkurin kauppakeskittymästä etelään. Hoidettavan voi tuoda sovitusti myös lyhyemmälle päiväjaksolle Kotoisinkotiin esimerkiksi omaishoitajan asioilla käynnin ajaksi.

Helpotusta omaishoitajan arkeen saa myös muistiohjaajan tai hyvinvointi-, seuranpito- ja virkistyspalvelun tilaamisella, jolloin ammattihenkilö tulee asiakkaan kotiin muistisairaan avuksi sovituksi ajaksi. Virkistyspalvelua voi käyttää myös omaishoitaja ja –hoidettava yhdessä samaan aikaan. Lue lisää kotiin annettavista palveluistamme.

Käy lukemassa myös vinkkimme muistisairauden kanssa elämiseen.

Kädet yhdessä.

Vuorohoito Kotoisinkodissa 

Vuorohoito on lyhytaikainen palveluhoitojakso, joka järjestetään ympärivuokokautisen palveluasumisen yksiköissä ja se voi olla tarpeen kun tunnet, että avohoidon palvelut ovat sinulle jollakin tavalla riittämättömiä tai omaishoitaja tarvitsee lepotaukoa hoitamisesta. Hoidettava saa jakson ajaksi oman yksityisen huoneen omalla kylpyhuoneella Kotoisinkodistamme.

Vuorohoitoon kuuluu samat virikkeet sekä päivätoiminnat, kuin vakituisilla asukkaillamme niinä päivinä on ohjelmassa, sekä täysihoidon ruokailujen suhteen. Otamme aina huomioon yksilölliset tarpeet, toiveet ja mieltymykset ja pyrimme toteuttamaan niitä mahdollisuuksien mukaan. 

Palvelussa voi hyödyntää Hyvinvointialue Pohteen myöntämiä palveluseteleitä.

Kuva vuorhoitoasukkaan huoneesta.
Kota Kotoisinkodin pihalla.
Asukkaat askartelevat.

Päivähoito Kotoisinkodissa

Lyhytaikaista päivähoitoa Kotoisinkodissa voi hyödyntää esimerkiksi omaishoitajan lääkärikäynnin, virkistys- tai asiointipäivän aikana. Hoidettavan voi tuoda sovitusti mukaan Kotoisinkodin päivätoimintaan ja hän saa päivän aikana lounaan sekä iltapäiväkahvin välipaloineen. Hoidettavalla on mahdollisuus levähtää päivän aikana ja ottaa esimerkiksi päiväunet rauhallisessa, hänelle varatussa tilassa. Henkilö on oikeutettu osallistumaan kaikkeen viriketoimintaan, mitä Kotoisinkodissa sinä päivänä on tarjolla.

Haluatko kuulla lisää? Jätä yhteystietosi alla olevan lomakkeen kautta ja olemme sinuun yhteydessä.